Manssu

Pirkanmaalaisen äidin näpertelyjä ja kokeiluja kolmen pojan (6/99, 12/00, 3/04), yhden miehen sekä neljän marsun täyttämän arjen keskeltä. Näpertelyjä häiritse myös kympillä työ, johon kuluu nykyisin aivan liikaa tunteja viikossa. Tällä hetkellä askarteluista pinnalla on skräppäily, mutta joskus saattaa jotain muutakin syntyä. ------------------------------------ Hi, here a wife of a man, a mother of three boys (ages 12, 11 and 7) and owner of four cute guinea pigs will represent theirs doings. I love scrapbooking and making cards, miniatures and something else too.
Tehtiin kaverin ja osan lapsista kanssa heinäkuun alussa kätköily / lomailureissu Poriin ja reilu viikko sitten sain tehtyä yhden illan aikana yksinkertaisen minikirjan siittä reissusta. Osan kuvista jouduin valitetttavasti brullaamaan spoilauksen estämiseksi. Ja koska kaverilta ei ole lupaa kysytty pärstänä paljastamiseksi, niin myös naamat ovat sutattu.

Reissu meinasi jäädä lyhyeksi, sillä jo matkan alussa sain nimettömän pois paikaltaan. Siittä ei ole nyt muuta kuvaa, kuin vasta kuva sen jälkeen, kun olin itse vetänyt sormen paikalleen takaisin ja sitten kuva kun sormi on paketissa. Olis kyllä ollut mielenkiintoista saada kuva siittä kun nimetön sojotti 90-astetta kääntyneenä ulospäin, mutta ihan kaikesta vaan ei tule kuvaa otettua - jostain kumman syystä. Edelleen sormi on paksu ja välillä kipeäkin, eikä se edes taitu kunnolla, mutta kaippa sen kanssa toimeen tulee....

Viikonlopun aikana tuli kierreltyä paljon erilaisia nähtävyyksiä. Majoittuminen tapahtui mukavassa pikkumökissä Reposaressa.

Myös paikalliseen historiaan tutustuttiin, ihailtiin maisemia ja löydettiin 52 kätköä.
Itse tykkään kirjasesta, yksinkertainen - ei liikaa hörhälleitä sivuilla ja viikonlopun tunnelma välittyy kuvien kautta.










Ja sitten Sarin ihanat sivut. Sarilla oli ihania ideoita tuolla kirjassa.










Sovittiin Sarin kanssa, että vaihdetaan Minikirjat aiheella zettiology, eli se leimasinfirma. Koristukseen sai käyttää muuten mitä tykkäsi ja toteutus sai olla mitä halusi, mutta ainakin yksi ko leimasinvalmistajan leimasinkuva piti olla jokaisella sivulla.
Ensimmäiseen lähetykseen tuli tehdä 3 sivua valmiiksi.
Tässä omani





Ja tässä Sarin ihanat sivut.
Sarilla on selvästi suuri zettiologyleimasin valikoima, sillä tuolta kirjasta löytyi jo monta sellaista leimasinkuvaa, johon en ole törmännyt missään.






Toinen oma blogi:
Totisen pojan salaisuus
Omat nukkekoteilut
Kannattaa kurkata ;-)
Väripalettigeneraattori
Color scheme designer - väriympyrä
Wordle-sanan sekoittaja
BeFunky - kuvaefektejä
Poladroid